Istuskelimme Himmun kanssa kirjahyllyn reunalla katselemassa niitä harvoja asiakkaita, joita Palokan kirjastossa oli. Oli lauantaiaamu. –Kuule Hurmilus, Himmu aloitti. –No? Kysyi Hurmilus.

-Miksi kaikki ihmiset pitävät tänään punaisia vaatteita? Ja miksi he ostavat tuolta K-marketistakin tuollaisia sydämen muotoisia suklaarasioita ja pehmoleluja? – Annas kun mietin, sanoi Hurmilus.

-Olen kyllä kuullut, että jonain tiettynä päivänä vuodessa ihmiset ostavat toisilleen lahjoja, joiden suuri teema on punainen sydän. –Ihanko totta?! huudahti Himmu yllättyneenä. –En vain saa päähäni, mikä sen juhlapäivän nimi on. Ahaa, nyt minä muistin! Se on ystävänpäivä!

-Ystävänpäivä? Pitäisikö meidänkin juhlistaa sitä? mietti Himmu. –Totta kai pitää,olemmehan hyviä ystäviä ja ystävänpäivän teemanahan on hyvän ystävän muistaminen, Hurmilus tuumi.

-Selvä, lähdetään sitten hankkimaan toisillemme jokin ystävänpäiväyllätys! huudahti ajatuksesta innostunut Himmu.

Tunnin kuluttua Hurmilus ja Himmu kohtasivat saman ystävyydestä kertovien kirjojen hyllyn reunalla. Kumpikin piilotteli käsiään selän takana. –Sinä saat antaa lahjasi ensin, Himmu, Hurmilus sanoi ystävälleen. -Hyvä on, Himmu sanoi ja toi pienet siipensä esiin selän takaa. Siivissään hän piti pientä pakettia. Käärepaperi oli kuvioitu punaisilla sydämillä ja pienillä valkoisilla nallekarhuilla.

-Voi kiitos, Himmu! huudahti Hurmilus. Sitten hän paljasti oman lahjansa. Sekin oli pieni paketti, jonka kääreessä oli vaaleanpunaisia villakoiria. – Mitä ihmettä olet hankkinut minulle? Himmu pohti. Kumpikin ryhtyi avaamaan pakettejaan. Hurmiluksen paketista paljastui suloinen, valkoinen nalle, jollaista hän oli aina halunnut. Himmu puolestaan sai ystävältään pienen pingviinipehmon, joka piteli siivissään pientä, punaista sydäntä. – KIITOS!!! molemmat huusivat yhtä aikaa ja hyppäsivät toistensa kaulaan.

Kun ystävänpäivän ilta koitti, Hurmilus ja Himmu istuivat dekkarihyllyn reunalla kädet (ja siivet) toistensa ympärillä. –Meillä oli tosi kiva ystävänpäivä, Hurmilus sanoi Himmulle. –Niin oli, totesi Himmukin. –Ja arvaa mitä, Hurmilus? –No? Hurmilus kysyi. -Minä pidän sinusta tosi paljon!

-Samat sanat, Himmu! Hurmilus sanoi ja he lähtivät onnellisina nukkumaan.