Keinuskelin varpailta kantapäille ja takaisin. Katseeni oli tiukasti naulittuna pullapitkossa, jota Marja-Kaisa leikkasi parhaillaan. Kun pullapitko meni pussiin ja päätyi laatikkoon, olin yhdessä hujauksessa matkalla alakertaan. Siellä kipusin lainausautomaatin päälle ja odotin lainaajaa. Kun joku sitten lopultakin tuli lainaamaan kirjoja, sieppasin hänen kirjastokorttinsa nopeasti, ja vipelsin yläkertaan.

 

Yläkerrassa etsin Marja-Kaisan työhuoneen oven ja livahdin sisään. Kipitin Marja-Kaisan viereen ja nyin häntä lahkeesta. Kun olin selittänyt asiani, Marja-Kaisa lopulta ymmärsi ja valisti minua, ettei toisen kirjastokorttia saanut käyttää, eikä pullaa voi lainata kirjastokortilla.

Hetkisen tuumailtuani hiippailin alakertaan ja kirjastokorttilaatikolle. Siinä hetken seisoskeltuani kurkistin laatikkoon ja nappasin yhden typötyhjistä korteista itselleni. Toiseen käteeni sieppasin mustan vedenkestävän tussin, jolla kirjoitin korttiin ”Pullastokortti” hiukan horjuvilla kirjaimilla, tussi kun oli varsin iso käsiini.

 

Vilahdin kortin kanssa Marja-Kaisan luokse ja nyin häntä taas lahkeesta. Marja-Kaisa päivitteli ahkeruuttani, mutta antoi minulle kuitenkin pullaa. Harmi vain, ettei se ollut omenapullaa. Himmu pyytää pullastokorttiani lainaksi, mutta nyt olen viisastunut niinkin paljon, että pullastokorttia ei voi lainata toiselle. Pitänee lähteä tekemään Himmulle oma pullastokortti.

 

T. Hurmilus

 

P.S: Älkää kokeilko tätä kotona, äiti antaa pullaa muutenkin.